Viime viikkoina on ollut hetki aikaa miettiä kuluneita vuosia. Muutamaa lähivuotta politiikassa voisi hyvin kuvata ”oikeassa olemisen aikana”. Kukapa olisi oikeasti tiennyt, että maailmamme muuttuu tällä tavalla? Pandemia eristää ihmiset ja Euroopan alueella on käynnissä sota.
Oikeassa olemisen politiikka on useimmiten helpointa päätöksentekoa. Vaikkei se johtaisi mihinkään, mutta onpahan tullut sanotuksi, että oikeassapa olin. Riidankin synnyttäminen on helppoa, sovun ja yhteistyön rakentaminen paljon vaikeampaa. Asioiden ennakointi, laajemman kuvan luominen siitä, mitä maailmassamme tapahtuu, näyttää sekin nykypäivänä kiinnostavan yllättävän harvoja.
Ainakin itse koen, että paljon on päätöksenteossa jäänyt näkemättä, havaitsematta ja ennakoimatta. Ehkä vielä enemmän ymmärtämättä. Näin itsekin läheltä merkkejä Euroopan turvallisuustilanteen murenemisesta ja rauhantyön hiljaisesta hiipumisesta. En silti uskonut, että päädyttäisiin tilanteeseen, jossa Euroopassa olisi pitkäkestoinen sota näinä vuosina.
Sille mitä on, sokeudutaan. Luotetaan liikaa, että asiat vaan jatkuvat entiseen malliin. Pelasihan tämä ennenkin näin. Koronakriisi muutti asetelmia, ajassa, jossa moni muutos oli jo liikkeellä. Ihmisten sulkeutuminen omiin ympyröihinsä kavensi katsantokantoja, herätti salaliittoteoriat, nosti epäilyt ja pelot pintaan. Ja sulki myös monien mielet omalta ajattelulta, pohdinnalta mihin ollaan menossa, mitä ympärillämme tapahtuu ja mitä minun siitä pitäisi ajatella. Kaikki mitä luemme tai kuulemme ei ole aina totta. Mutta osaammeko me erottaa voiko liiaksikin yksinkertaistetut asiat todella olla mahdollisia, vai pitäisikö hetki miettiä, ajatella ja käyttää omia aivoja ahkerasti.
Uuden vuoden alussa mietin, mitä kotimaani tarvitsee. Väsymätöntä työtä huoltovarmuuden ja turvallisen elinympäristön takaamiseksi. Kaikki turvallisuus ei synny puolustusvoimien kautta, vaan on paljon myös muita rakenteita, jotka tarvitsevat vahvistamista. Kriisinkestävä ja yhtenäinen maa, toimintakykyisine ihmisineen, varmistetaan pitämällä huolta, myös niistä palveluista, jotka tukevat laajasti meidän perusturvallisuuttamme ja osallisuutta. Myöskään rauha ei säily, eikä rakennu ilman tekijöitä. Sodan ja riidan lietsojia kyllä löytyy, mutta ratkaisujen ja rauhan rakentajia on vähemmän tarjolla. Juuri nyt rauhan rakentajia tämä aika kaipaa kipeästi, aina oikeassa olemisen sijasta.