Tämän viikon kuuma aihe eduskunnassa on ollut hallituksen historiallisen suuret sosiaaliturvaleikkaukset (noin 1.5 mrd.), joiden yhteisvaikutusten arviointia oppositio on edellyttänyt eri valiokunnissa. Aikanaan Sipilän oikeistohallitus vei pienituloisilta suomalaisperheiltä joitakin kymmeniä euroja kuukaudessa hallituskauden aikana. Nyt Orpon oikeistohallituksen leikkaukset monien kotitalouksien kohdalla nousevat jopa satoihin euroihin kuukaudessa.
Hallitus perustelee massiivisia sosiaaliturvaleikkauksia työllisyydellä, mutta leikkaukset eivät luo uusia työpaikkoja. Sen sijaan toimeentulotuen tarve tulee kasvamaan leikkauksien myötä jopa 25–30 prosentilla. Vielä edellisellä hallituskaudella toimeentulotuen menot saatiin hyvän työllisyyskehityksen myötä kääntymään laskuun. Toimeentulotuen tarpeen kasvaessa yhä useampi henkilö putoaa kaikkein pahimpaan kannustinloukkuun, jossa työn teolla ei voi käytännössä juurikaan kasvattaa omia tulojaan.
Asumistuen leikkaukset heikentävät laajasti työn tekemisen kannusteita, kun tuen tasoa leikataan ja ansiotulovähennys poistetaan, minkä myötä suuri osa matalapalkkatyötä tekevistä putoaa toimeentulotuen varaan. Yleisen asumistuen leikkauksien onkin arvioitu pahentavan työvoimapulaa erityisesti kasvukeskuksissa. Samalla hallitus on poistamassa työttömyysturvasta 300 euron suojaosan, mikä heikentää erityisesti lyhytaikaisen tai osa-aikaisen työn vastaanottamisen kannusteita.
Oikeistohallitus on tehnyt ideologisen valinnan keventää hyvätuloisten ihmisten ja suuryrityksien verotusta samalla kun peruspalveluista ja välttämättömistä turvaverkoista leikataan. Oppositiopuolueiden vaihtoehtobudjetit osoittavat, että sosiaaliturvaleikkaukset eivät ole välttämättömyys. Mikäli vasemmistoliiton esittämät veroreformit toteutettaisiin, leikkaukset voitaisiin perua ja velkaa otettaisiin silti vähemmän kuin mitä Orpon hallitus.
Hallitus syyttää oppositiota himoverotuksen kannattamisesta, mutta todellisuudessa vaihtoehtobudjetissamme pieni- ja keskituloisille palkansaajille jäisi enemmän tuloja käteen. Kun verovälttelyyn puututaan ja esim. osinkoverotuksen porsaanreikiin puututaan, ei työntekijöiden verotusta tarvitse kiristää. Tällainen politiikka on ihmisten ja talouden kannalta kestävämpää kuin sosiaaliturvajärjestelmän ideologinen alasajo, joka johtaa vain pahenevaan ylisukupolviseen syrjäytymiseen ja pienituloisten entistä syvempään köyhtymiseen.