Suomi käyttää selvästi vähemmän rahaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon kuin muut Pohjoismaat. Meillä sotealan tehostaminen on johtanut tilanteeseen, jossa koko järjestelmä perustuu joustamiselle ja lisätyölle.
Palkkaus ei ole ainoa ratkaisu, vaan sotepalveluissa tarvitaan myös parannuksia työoloihin ja johtamiseen.
Monivuotisessa palkkaohjelmassa korotus palkkoihin tehtäisiin normaalien ostovoimaa turvaavien sopimuskorotusten rinnalla. Liittojen esittämässä mallissa se tarkoittaisi 300 miljoonan euron lisäkuluja vuodessa.
Sote-alan koko palkkasumma sivukuluineen on 8,5 miljardia euroa vuodessa. Palkkaohjelma on siihen suhteutettuna maltillinen. Jos ohjelman aiheuttama lisämeno julkiselle sektorille rahoitettaisiin kuntaverotuksen kautta, summa tarkoittaisi neljän euron kuukausittaista lisäystä 40 000 euroa vuodessa ansaitsevan veronmaksajan kuntaverotuksessa.
Liitoissa on hyvin todettukin, että ”pakastepizzan hinnalla” saat vastineeksi toimivat palvelut hyvinvoivine henkilökuntineen.
Työnantajapuoli tyrmäsi esityksen liian kalliina, muttei esittänyt perusteluita laskemilleen miljardisummille. Paisutelluissa menoarvioissa laskelmat ovat harvoin johdonmukaisia, eikä niissä aina ole huomioitu palkkaosuuksia, jotka palautuvat verotuloina sekä valtiolle että kunnille. Kun ne huomioidaan, sotealan pelastusohjelman kulut eivät yllä edes 300 miljoonaan vuositasolla, puhumattakaan miljardeista.
Työntekijöiden nettopalkasta suurin osa palautuu jo nyt suoraan takaisin yhteiskunnalle, esimerkiksi tavaroiden ja palvelujen hintoihin sisältyvien verojen kautta. Leijonanosan tilipussista lohkaisevat esimerkiksi asuminen, auton käyttö ja päivittäistavarat.
Myös naisvaltaisille aloille haetuista palkankorotuksista palautuisi valtiolle ja kunnille veroina ja veronluonteisina maksuina yli puolet. Eli esim. 300 miljoonan euron summasta palautuisi julkiseen talouteen heti suorina tuloveroina noin 126 miljoonaa euroa sekä lisää tulisi sitten vielä ihmisten ostamien palveluiden ja tavaroiden hintoihin sisältyvän arvonlisäveron kautta.
Toki aina voidaan sanoa, että sekin on liikaa, koska sittenhän myös puhtaanapito, ruokahuolto, palvelusektori, opettajat ja muut koulupuolen osaajat vaativat lisää liksaa ja me menemme konkurssiin, kun rahaa ei ole. Kuluneina viikkoina on hyvin voitu nähdä, että rahaa löytyy, jos on tahtoa korjata asioita. Ja kai ulkoisen turvallisuuden vahvistamisen lisäksi, sisäiselläkin turvallisuudella ja yhteiskuntarauhalla on jokin arvonsa, vai onko? Onko ne liian ”pehmeitä ratkaisuja”, kovien arvojen maailmassa.