Euroopan komissio julkaisi heinäkuussa ehdotuksensa unionin seuraavaksi monivuotiseksi rahoituskehykseksi vuosille 2028–2034. Esitys on mittaluokaltaan ennätyksellisen suuri, lähes 2 000 miljardia euroa. Poikkeuksellisia ovat myös ne haasteet, joiden keskellä elämme: ilmastokriisi, turvallisuustilanteen heikentyminen, eriarvoisuuden kasvaminen ja taloudellinen epävakaus.
Kyse ei ole pelkästä talousasiakirjasta. Budjetti on poliittinen kompassi, joka kertoo, millaista Eurooppaa me olemme rakentamassa ja millaisin keinoin sinne aiomme päästä.
On selvää, että suuri kokonaisbudjetti ei yksin takaa onnistumista. Ratkaisevaa on, käytetäänkö varat viisaasti ja tehokkaasti. Rakennetaanko puolustusta niin, että investoinnit kohdistuvat niille alueille, joilla riski on suurin? Vahvistetaanko tutkimusta, koulutusta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta, vai jäävätkö ne turvallisuuspuheiden jalkoihin?
On myönteistä, että komission esityksessä korostetaan rahoituksen joustavuutta ja alueellista kohdentamista. Kriisit eivät ilmoita itsestään etukäteen, ja juuri siksi EU tarvitsee kykyä reagoida nopeasti.
”Jos EU haluaa säilyttää kilpailukykynsä globaalissa murroksessa, se tarvitsee isoja investointeja.”
Yksi esityksen kiistanalaisista kysymyksistä tulee olemaan se, miten paljon rahaa suunnataan puolustusteollisuuteen ja mistä se raha otetaan. Jos koheesiorahoja aletaan ohjata yhä enemmän asevarusteluun, vaarana on, että monien alueiden elinvoima heikkenee. Turvallisuus on nimittäin paljon muutakin kuin aseita: se on toimivia liikenneyhteyksiä, varmaa energiantuotantoa, koulutusta, työtä ja luottamusta tulevaan.
Jos EU haluaa säilyttää kilpailukykynsä globaalissa murroksessa, se tarvitsee isoja investointeja. Tarvitsemme kunnollista tutkimusrahoitusta, vahvaa teollisuuspolitiikkaa ja selkeää yhteistä visiota. On täysin selvää, että jos emme satsaa tulevaisuuden osaamiseen, jäämme kehityksen perässähiihtäjiksi.
Seuraavat pari vuotta jäsenmaat käyvät neuvotteluita komission esityksen lopullisesta muodosta. Se ei mene läpi sellaisenaan, mutta suunta on selvä: EU:n on pakko vahvistaa omaa rooliaan ja resurssejaan. Tässä työssä Suomella on nyt tärkeä valinta tehtävänä.
Suomen nykyhallitus puhuu mielellään siitä, kuinka tärkeää on tukea Ukrainaa, kehittää EU:n puolustusta ja pitää itäraja turvattuna. Nämä eivät kuitenkaan toteudu, jos samaan aikaan suljetaan korvat, kun puhutaan unionin omien varojen lisäämisestä tai yhteisvelan käytöstä. EU ei ole meille seisova pöytä, josta voimme parhaat herkut ilman, että olemme valmiita myös maksamaan yhteisestä tulevaisuudesta.
Siksi nyt ei tarvita pelkkiä puheita kriisien hoidosta, vaan tekoja, joilla rakennetaan kestävää ja oikeudenmukaista Eurooppaa. Suomella ei ole varaa jäädä sivustakatsojaksi, vaan nyt on aika osallistua tulevaisuuden Euroopan suunnan linjaamiseen.
Teksti on julkaistu Kainuun Sanomissa 22.8.2025.