Vuonna 2021 Euroopan komissio esitti ehdotuksia päivitetyiksi säännöiksi rakennusten energiatehokkuuden parantamiseksi Euroopassa. Ehdotus oli tärkeä kotitalouksien energialaskujen pienentämiseksi ja Euroopan riippuvuuden vähentämiseksi venäläisestä kaasusta. Kolmikantaneuvotteluissa komission, neuvoston ja parlamentin kesken on löytynyt alustava sopu. Tälläkin ehdotuksella ehdittiin pelotella ihmisiä, mutta lopputuloksena, kuten yleensä EU-tason päätöksissä, rajuimmat ehdotukset poistettiin yhteisen linjan saavuttamiseksi.
Pakolliset remontointivaatimukset poistuvat asuinrakennuksilta ja niiden sijaan ehdotetaan, että Euroopan maiden tulisi tukea heitä, jotka haluavat asuntoihinsa lisäeristystä, vaihtaa ikkunoita tai asentaa ilmalämpöpumpun, mutta ei siihen ole taloudellisesti varaa. On myös hyvä asia, että poikkeus kesämökkien osalta on saatu osaksi esitystä. Eli kesämökeille, joita käytetään alle neljä kuukautta vuodessa (tai joiden odotettu energiankäyttö olisi alle 25 % ympärivuotisesta käytöstä), ei tule energiatodistuspakkoa, eikä niitä otettaisi pakollisten remontointivaatimusten piiriin.
Uudisrakentamisen osalta energiatehokkuusvaatimusten kiristämisessä haetaan kustannuksiltaan järkeviä ratkaisuja. Eli tiukentuvien vaatimusten tulee olla toteutettavissa toimenpitein, jotka myös maksavat itsensä takaisin säästyneinä energiakuluina. Toinen vaatimus uusille rakennuksille koskee rakennuksessa käytettyä energiaa. Sen on jatkossa oltava päästötöntä. Tämänhetkisen tiedon mukaan myös päästötön verkkosähkö on käytettävissä.
Direktiivi käsittelee paljon muitakin vaatimuksia, kuten aurinkoenergian käyttöönottoa, sähköautojen latauspaikkavelvoitteita, energiatodistusten uusimisia, rakentajille suunnattua koulutusta jne. Ennen direktiivin tarkemman sisällön julkaisua, parlamentti ja neuvosto käsittelevät kokonaisuuden vielä omissa istunnoissaan. Näin ollen artiklojen sisältö kokonaisuudessaan julkaistaan nyt tammi-helmikuussa tänä vuonna. Tämänhetkisen arvion mukaan kansallisen lainsäädännön tulee olla päivitetyn direktiivin mukainen vuoden 2026 aikana.
Energiatehokkuuslainsäädännön päivittämisen kokonaisprosessi osoittaa jälleen kerran sen, että ihmisten pelottelun sijaan kannattaa aina pyrkiä muuttamaan päätöksenteossa tehtyjä esityksiä. Euroopan unionin päätöksissä, kun harvemmin ollaan tilanteessa, jossa komission esitys sellaisenaan astuisi voimaan ilman tiukkoja neuvotteluja ja pahimmat terät poistavaa kompromissin hakemista.