Kun pimeys on synkistä synkin ja valoa sydän ei nää. Silloin muista et jokainen valoa kaipaa ja mieli pelkääkin pimeää.
Kun viha päätänsä nostaa ja rakkaus hiljennyt on, silloin rakkaus ja sydämen viisaus kokivat kipeimmän kohtalon.
Ihminen tarvitsee toista, oppiakseen olla ihminen. Ei viha, katkeruus kaipuuta poista. Olisipa joku jokaiselle rakas, läheinen.
Vaikea katsoa kaiken on yli ja nähdä kuinka tärkeintä pienelle onkaan lämmin hoitava syli.
Paljon ei tarvitsisi elämän taikaa, kunpa olisi meillä enemmän toisillemme aikaa.
Siihen suurimpaan suruun osaa ottaen, suruun lapsensa menettämisestä, turvallisuuden kadottamisesta.
Mitä me voimme tehdä jokainen, voimme olla enemmän läsnä toistemme elämässä. Olla hyviä toisillemme, silloinkin kun tuntuu, että maailmassamme pahuus pyrkii ottamaan ylivallan.
On aika tunnustaa ja tunnistaa, että pahoinvointia on liikaa. Juurisyyt on hoidettava ja korjattava. Siihen tarvitaan meitä jokaista. Yhdessä.