Kun kehoni lakkasi olemasta minun
Oliko se lopulta koskaan ollutkaan.
Minun omani.
Olinko minä vain vuokralla tässä
Maallisessa tomumajassa.
Majassa, joka väsyi majoittamaan minua,
Kantamaan eteenpäin.
Sitä ei osaa riittävästi arvostaa
Ennen kuin sen menettää
Ne sanat saivat uuden merkityksen
Kirjaimille tuli toinen sisältö.
Täällä minä edelleen olen
Täällä suljettujen seinien sisällä
Muistutan maailmaa olemassaolostani
Maailmaa, joka haluaa sulkea silmänsä minulta
Kun minä en enää kykene kommunikoimaan
Kuin silmän pienillä liikkeillä tai en enää niilläkään, vain katseella silmissäni.
Kuulethan vieläkin minua, otathan syliin, pidäthän kädestä.
Ole lähellä, älä pelkää. Se olen edelleen minä, vangittuna omaan kehooni.
Siellä pienet siipeni räpistelevät lasista kupua vasten.
Siellä minä olen, älä unohda.