Tilastokeskuksen väestöennusteet ovat karua luettavaa. Näillä näkymin Suomessa ei 15 vuoden kuluttua ole enää yhtään maakuntaa, jossa syntyy enemmän ihmisiä kuin kuolee, jos syntyvyys pysyy nykyisellä tasolla. Maamme väkiluku lähtee tämänhetkisellä kehityksellä laskuun vuonna 2031. Syntyvyyden lasku heijastuu väistämättä alueiden tulevaan väestökehitykseen ja vaikuttaa myös kaikkiin alueiden toimintoihin.
Vuonna 2018 väkiluku kasvoi vielä neljässä maakunnassa ja Ahvenanmaalla. Nykyennusteissa vuonna 2035 väkiluku kasvaisi enää Uudenmaan ja Pirkanmaan maakunnissa sekä Ahvenanmaalla. Vuonna 2040 väkiluku kasvaisi vain muuttovoiton ansiosta enää Uudellamaalla.
Vuosina 2010–2018 työikäisten määrä on vähentynyt 122 000 henkilöllä. Seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana sentään työikäisen väestön ennustetaan vähenevän hiukan hitaammin eli 111 000 henkilöllä vuoteen 2040 mennessä.
Väestöennusteiden tehtävänä on tarjota kaikkien tekemisen tason kotimaisille päättäjille työkaluja, joiden avulla voidaan arvioida tarvittavia toimia sekä väestökehityksen, että palvelurakenteen ja sen toimivuuden osalta. Nyt jos koskaan jokaisessa niemessä ja notkelmassa kotimaassamme on mietittävä mitä tulevaisuus todella tuo tullessaan. Enää vastaus tulevaisuuteen ei voi olla, että ”näin meillä on aina tehty ja näin jatketaan”.
Miten olemassa olevat resurssit saadaan mahdollisimman fiksusti käyttöön, tyhjäkäyntiä on mahdollisimman vähän, kaikki yhteistyömahdollisuudet kartoitetaan, hallinnon rajat uskalletaan murtaa yhteiseksi hyödyksi ja katsotaan rohkeasti eteenpäin. Sekin on sanottava, että jos ei väestökehityksen suunnat miellytä, niin mitä voimme tehdä, varsinkin niillä alueilla, joissa syntyvyys ei perinteisin menetelmin enää nouse.
Edessä on kipeitä keskusteluja, vaikeita päätöksiä, luopumista ja uuden etsimistä. Meillä on mahdollisuuksia ja ratkaisuja löydettävissä, jos emme jää odottelemaan, vaan meiltä löytyy rohkeutta ja halua tehdä niitä yhdessä, ilman käpertymistä kuntarajoihin. Joskus aikanaan sanottiin, että pidot paranevat, kun väki vähenee, mutta kuntapuolella ja palveluissa näin ei tapahdu. Siksi kaikki asiat, mitä pidetään vaikeina keskustella, on nostettava keskusteluun. Vain niin työllisyyskysymyksiin, palvelurakenteeseen tai koulutuksen tulevaisuuteen on löydettävissä kestävät ratkaisut.