Maailma ei enää jakaudu niin selkeästi kuin ennen. Ei ole enää vain rauhan aikaa ja sodan aikaa, sisäpolitiikkaa ja ulkopolitiikkaa, turvallisuutta ja taloutta. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Se näkyy nyt myös Euroopassa tavalla, jota emme olisi vielä muutama vuosi sitten uskoneet näkevämme.
Ukrainan sota ei ole enää vain Ukrainan sota. Se on koko Euroopan tulevaisuuden mittari. Kyse ei ole ainoastaan siitä, missä rintamalinjat kulkevat, vaan siitä, millainen maailma meille rakentuu tämän vuosikymmenen jälkeen. Saako rajoja siirtää voimalla? Väsyvätkö demokratiat puolustamaan itseään? Ja onko Eurooppa lopulta muutakin kuin yhteinen markkina-alue?
Venäjän tavoite ei ole pelkästään Ukrainan alistaminen. Kremlin strategia perustuu siihen, että länsi väsyy hitaasti. Että ihmiset alkavat kysyä, kuinka kauan tämä kaikki kestää ja mitä se maksaa. Juuri siksi tässä sodassa ei taistella pelkästään alueista tai rajoista, vaan myös ihmisten luottamuksesta, jaksamisesta ja yhtenäisyydestä.
”Euroopassa on viimein herätty siihen, ettei omaa turvallisuutta voi rakentaa pysyvästi sen varaan, että joku muu tulee aina ratkaisemaan ongelmat puolestamme.”
Euroopan unionilta Ukrainan tukeminen on ollut historiallinen ratkaisu. Aseapua, pakotteita, energiariippuvuuden purkamista ja jäsenyysneuvotteluiden avaamista. Samalla moni eurooppalainen kantaa huolta omasta arjestaan. Elinkustannukset nousevat, turvallisuus puhuttaa ja epävarmuus kasvaa. Näiden huolien vähättely olisi vakava virhe. Demokratia ei pysy vahvana, jos ihmisten kokemus oikeudenmukaisuudesta murenee.
Turvallisuus ei ole vain hävittäjiä tai sotilasliittoja. Täällä pohjoisessa se on sitä, että tie aurataan talvella, netti toimii, ruokaa tuotetaan lähellä ja ihmiset uskovat pärjäävänsä omalla kotiseudullaan myös kriisien keskellä. Huoltovarmuus rakentuu tavallisen arjen varaan.
Samaan aikaan maailma ympärillä muuttuu nopeasti. Yhdysvaltojen huomio siirtyy yhä enemmän Aasiaan ja Lähi-itään. Euroopassa on viimein herätty siihen, ettei omaa turvallisuutta voi rakentaa pysyvästi sen varaan, että joku muu tulee aina ratkaisemaan ongelmat puolestamme. Siksi nyt puhutaan enemmän eurooppalaisesta puolustuksesta ja kriittisen infrastruktuurin turvaamisesta.
”Vanha maailma ei enää kanna, mutta uusi ei ole vielä valmis. Sen keskellä Euroopan pitäisi löytää rohkeus rakentaa yhteinen suunta.”
Myös pohjoinen on noussut aivan uudenlaiseen asemaan. Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydet muuttivat koko Itämeren turvallisuusasetelmaa. Arktinen alue kiinnostaa suurvaltoja enemmän kuin koskaan, eikä pohjoinen ole enää Euroopan reunaa vaan osa sen turvallisuuden ydintä.
Tämän kaiken keskellä ratkaisevaa on myös uskottavuus. Se, nähdäänkö Eurooppa maailmalla johdonmukaisena ja reiluna toimijana. Moni Afrikan maa katsoo Eurooppaa kriittisesti ja kysyy, miksi osa sodista herättää valtavan moraalisen liikehdinnän ja osa jää vain sivulauseeseen. Tätä kokemusta Venäjä ja Kiina hyödyntävät taitavasti omassa vaikuttamisessaan.
Elämme historiallista murrosvaihetta. Vanha maailma ei enää kanna, mutta uusi ei ole vielä valmis. Sen keskellä Euroopan pitäisi löytää rohkeus rakentaa yhteinen suunta ilman, että ihmiset jäävät kehityksen jalkoihin. Lopulta kyse on hyvin yksinkertaisesta asiasta: turvallisuus ei synny pelosta vaan luottamuksesta. Siitä, että ihmiset kokevat olevansa samalla puolella myös vaikeina aikoina.
Teksti on julkaistu Kainuun Sanomissa 29.5.2026.